Panzanella eli tomaatti-leipäsalaatti

Panzanella eli tomaatti-leipäsalaatti

Panzanellasta löytyy takuulla ohjeita koko internetin täydeltä. Kirjoitan vielä yhden, jotta jään historiankirjoihin täydellisenä reseptien kopioijana. Tämä ruoka on enemmän kuin osiensa summa. Vähäisestä raaka-ainemäärästä ja yksinkertaisesta valmistustavasta huolimatta tuloksena on herkullinen ja täyttävä salaatti. Alkuruuaksi, pääruuaksi tai kiukkunälkään.

Kirjoitan kuitenkin vilpittömin mielin. Kun tähän ruokaan aloin tutustumaan, selasin useamman reseptin ja yhdistin niistä fiksuimmat osat: itketä tomaatteja suolalla, niin että niistä irtoaa hyvin nestettä ja liota raaka sipuli jäävedessä, jotta sen pahin kiukku laantuu.

Siispä. Leikkaa tomaatit sopivan kokoisiksi paloiksi. Voit hyvin käyttää eri lajikkeita ja värejä, kunhn ovat kypsiä ja edes jossain määrin maukkaita. Laita tomaatit kuljoon ja sirottele reilusti suolaa päälle. Tomaatin ja etikan happo tasapainottavat suolaisuutta. Ylisuolata ei kannata. Kääntele tomaatteja aika ajoin niin, että suola pääsee ajamaan nesteen soluista astian pohjalle.

Leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi ja laita ne jääpalaveteen likoomaan.

Leikkaa vaalea leipä kuutioiksi , pyörittele niitä oliiviöljyn ja halkaistujen valkosipulinkynsien kera ja paahda niitä uunissa (160 astetta on melko hyvä. Ehkä jopa 180) niin, että ovat kullanruskeita ja kuivia.

Kun tomaateista on irronnut hyvin nestettä, lorota sekaan reilusti oliiviöljyä, hieman punaviinietikkaa ja rouhi mustapippuria. Lisää valutettu sipuli ja leipäkuutiot. Kääntele niin, että leipä imee nesteen ja palat pehmenee. Laita päälle basilikalehtiä. Syö.

Lasiin töräyttäisin italialaista roseviiniä. Ei ole niin laadulla väliä.

 

Please enable Javascript, thank you.