Appelsiiniliotettu punajuurisalaatti

Syksy sekä juureskausi on taas käsillä. Hyvin voi haikailla kaiken kesäkasviksen perään tässä vielä vähän aikaan, mutta kohta syödään pelkkää kaalia, porkkanaa, lanttua ja punajuurta. Juureksia saa jo nyt tämän kauden kasvatteina ja nythän ne on tuoreena erinomaisimmillaan.

Tämä salaatti on erinomainen lisuke vaikka fenkolinsiementen päällä paahdetulle lohelle tai salvialla maustetulle jauhelihapihville.

Punajuurten kuorinta kuuluu perinteisesti suorittaa keittämisen jälkeen. Kuulemma väriä häviää, jos kuorii ennen keittoa. Hävitköön. Vaivattomuus saa olla johtoajatus tässä hommassa.

Laita siis käsiin ohuet kumihanskat. Kuori punajuuret. Keitä kokonaiset punajuuret kypsiksi. Keittoaika vaihtelee kovasti juureksen koon mukaan, mutta punajuuri voi vaikka jäädä keskeltä hippasen napakaksi. Haarukka on hyvä kypsyysmittari. Jos hanskojen hankintaa mietit, niin niitä saa apteekista. Jos ostaa ison paketin, niin voi sitten muissakin sottaisissa hommissa vetäistä hanskan käteen.

Jäähdytä punajuuret joko keittovedessä tai ilman. Aivan sama. Kuutioi ne ja laita kuutiot tiiviiseen, kannelliseen astiaan. Raasta yhden appelsiinin kuori sekaan ja purista sen jälkeen appelsiinin mehu mukaan. Jos juureksia on paljon, laita kahden appelsiinipalluran mehu.

Pistä kuutiot jäähtymään jääkaappiin yön yli. Käännä hereilläoloaikanasi kippoa ylösalaisin aika ajoin, jotta punajuuret marinoituvat hyvin.

Lado kuutiot kerroksittain kuorettoma,n sormin pehmennetyn vuohenjuuston kanssa (jos et löydä pehmeää, kuorentonta vuohenjuustoa, kuorikin on ihan ok. Juustotangon päädyt kannattaa leikata pois) ja saksanpähkinämurskan kanssa. Kuorittu saksanpähkinä murskaantuu hyvin sormipelillä.

Tämä oli tässä. Aikaa kuluu eniten kuorimiseen, keittämiseen ja kääntelyyn. Muutoin tämä on helppo ja hyvä ruoka vaikka ihan sellaisenaan, brunssipöytään tai muuten vain kaikille valkopaitaisille ruokailijoille. LOL.

 

Appelsiiniliotettu punajuurisalaatti

Please enable Javascript, thank you.