Helsingistä tuli vuonna 1812 Venäjän keisarikuntaan kuuluvan Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki. Samalla alkoi kasvu Suomen ruoka- juoma ja ravintolakulttuurin keskukseksi.
Suomenlinnan ollessa mantereen kaupunkia suurempi ja elinvoimaisempi, tulivat puolustuslinnakesaarelle mm. ranskalainen sokerileipuritaito ja paistetun vehnäleivän vedet herauttava tuoksu. Saarelle tuotiin Suomen ensimmäiset syreenipensaat ja kesän lyhyet kuukaudet ilo saarella on ollut ylimmillään.
Helsingin rakentaminen oikeaksi kaupungiksi edistyi ja ihmiset löysivät kodin Kruunuvuorelta ja Ruttopuiston laidalta.
Kansainväliset herkut kahvinpaahtotaidosta ja suklaanteosta rantautuivat kaupunkiin. 1800-luvun lopulla ravintoloihin alkoi tulla ranskalaisia viinejä ja keittiömestaritaito jalostui aina sotiin saakka.
Kieltolain pitkät kolmetoista vuotta hidasti juomakulttuurin kehittymisen ohella keittotaitoa. Syömään ja juomaan on totuttu samaan aikaan. Myös raaka-aineiden rajoitettu saanti kylminä vuodenaikoina pakotti pidättäytymään yksinkertaisissa appeissa. Yhdeksänkymmentäluvulle asti Suomessa eksoottisia hedelmiä talvisin olivat mandariinit ja banaanit. Nykyisin pakkasten purressa voi marketista ostaa tuoreita mansikoita ja valita avokadoja eri kypsyysasteilla. Kiitos vapaakaupan ja markkinatalouden.
Taito vaalia hyviä pohjoisia raaka-aineita on palannut tai lisääntynyt. Suomalainen ruuanlaittotaito ja kyky keskustella ruuasta ja sen ominaisuuksista on nostanut päätään.
Kyvyn, taidon ja arvostuksen myötä helsinkiläinen ruokaskene on saanut ketjuravintoloiden lisäksi kunnianhimoisia keittiömestareita ja someljeereja, joiden päätavoite on saada ravintolasali täyteen joka ilta hyvän ruuan ja juoman avulla.
Tavoitteessa on onnistuttu. Ravintolat, jotka niittävät mainetta erinomaisella keittotaidollaan ja hyvin valituilla viineillään, pysyvät elinvoimaisena vuodesta toiseen. Kalliista työvoimasta huolimatta.
Olkoon nykyajan ravintolaruoka kasvisburgeri ilman lisukkeita tai molekyylikeittössä valmistettu turnipsi, on Helsinki oikea paikka syödä hyvin. Vaikka kaupunki juhlii useilla uusilla ravintoloilla, on uusille aina tilaa ja vanhojen vara petrata.
Kantakaupunki on bistrojen ja fine-diningin keskus. Moni kaupunginosa vielä kaipaa erinomaisempaa ruokaa ja kaupunkilaisten olohuoneita. Kaljakuppilakulttuurikin saa elää ja kukoistaa, kunhan ei unohdu tuopposelle vallan liian usein.