Nyt siellä sitten joku huokailee, että eikö se keksinyt sitten mitään jännittävämpää kuin kalakeitto.
No en keksinyt. Mutta kerron teille pienen oivalluksen, jonka sain, kun katselin intternetistä ulkomaista kokkiohjelmaa, joka vapaasti kääntyy keittiömestarin pöydäksi. Erään kolmen Michelin-tähden ravintolan yksi klassikkoannos on lohta suolaheinäkastikkeessa. Minä en edes tiedä, mikä suolaheinä on, mutta ohjelmassa paljastettiin kastikepohjan olevan salottisipulia, valkoviiniä ja savukalaperkeitä. Ja ah, siitäpä keksin, että liemen keittoon voi keittää myös savustetun kalan perkeistä.
Tämän sopan liemi on keitetty kalojen yhdistelmästä. Ensin sekaan on heitetty kuhan ruoto ja nahat. Kidukset kannattaa poistaa. Sitten hetken kupluttamisen jälkeen sekaan on lentänyt savusiian ranka. Satuimme tarvitsemaan siikaa savusiikamoussen raaka-aineeksi ja ranka jäi yli. Kenelläpä ei moussetarpeista ranka jäisi yli.
Kalalientähän ei tarvitse keittää kamalan kauaa saadakseen makua irti. Tosin jos haluaa, että ruodosta irtoaa liivate kunnolla, niin keittoaikaa voi vähän pidentää. Liemeen on siivilöinnin jälkeen pistetty sekaan yksi halkaistu salottisipuli, neljäsosa tuoreesta fenkolista ja yksi laakerinlehti ja annettu niiden kiettyä reilut puoli tuntia. Kovin paljoa herkkään kalakeittoon ei ekstramakua kaipaa, mutta kyllä pienen pieni maustesilaus on aina poikaa.
Herkullisen keiton saa siis suolaamalla edellä mainitun liemen ja lorauttamalla sekaan kermaa.
Jos haluaa olla hieno ihminen, keittää liemen kiehuessa perunat erikseen maidossa, paistaa porkkanat ja kevätsipulin hellästi pannulla voissa ja kypsentää kalan (tässä tapauksessa kuha) vesi, valkoviini, valkoviinietikka -liemessä. Keiton kiinteät ainekset voi kasata lautaselle, kantaa pöydään ja kaataa kuuman liemen kannusta annokseen. Näyttää nätiltä ja vaikutelma on kerrassaan herraskainen. Arkisempi henkilö saattaa keittää perunat, sipulit ja porkkanat liemessä ja lisätä kalan ihan viimeisenä. Tulee siitäkin ihan hyvää. Ihan.