
Tämä on ruoka on viikonloppuun sitä ruokien vähän parempaa seppälää. Vaikkei tämäkään vaikeaa ole valmistaa. Silakat ehkä kannattaa itse perata. Vaikeaa se ei ole, mutta vähän työlästä.
Ole ruokailijoille armollinen ja poista kalasta kaikki, mikä ei pehmiä. Siis sisukset, ranka ja evät. Asettele silakat purkkiin, jonka voi sulkea tiivistii. Laita perään siideriviinietikkaa, valkoviinietikkakin käy, suolaa, vähän pippuria ja laventelin nuppuja. Kaada päälle kuumaa vettä niin, että kalat juuri ja juuri peittyy. Ainiin, sekaan voi muuten vähän sekoittaa myös oliiviöljyä, niin, että mausteet, etikka ja öljy ovat ensin tahna. Öljy nimittäin irrottaa laventelista aromin hyvin.
Pistä kalapurkki kylmään tunniksi pariksi.
Leikkaa kyssäkaalista ohuen ohuita suikaleita. Kyssäkaalin voi myös raastaa, mutta silloin sen hauska vähän rapsakka purutuntuma katoaa. Sekoita sekaan tilkkanen sitruunamehua, suolaa ja ihan vähän sitä hyvää oliiviöljyä. Laita suikaleet lautaselle ja asettele kalat päälle. Kaveriksi käy leipä ja chablis. Kun otat kalat liemestä, poista myös laventelin nuput. Niiden maku ja tuoksu on sen verran vahva, että sitä ei erikseen tarvitse vahvistaa.
Tätä uskaltaa tarjota vähemmänkin silakasta pitäville ystäville, jos kalasta perkaa kaiken arveluttavan pois. Kuuma vesi ja etikan happo myös vähän kypsentävät kalaa, joten ihan graavikalafiilistäkään tästä ei tule.
Tämä miniruoka menee myös kategoriaan ”terveyskeittiö esittää”. On meinaan rasvahappoa, elohopeaa ja vitamiinia juuri sopivassa suhteessa. Kaloreita ei nimeksikään.