Siikatartar

Tälläkin hetkellä politiikassa something smells fishy – jotakin epäilyttävää on siis tekeillä. Mitä se mahtaa olla ja miten muuttuvat asiat, kun näistä kummallisista henkilöspekulaatiosta päästään. Tämän poliittisen esipuheen saattelemana esittelen seuraavan ruokalajin: siikatartar.

Siikatartarissa tärkeintä on tuore siika. Osta se kalastajalta, jos sellaisen tunnet. Jos et, osta kala kaupasta. Tartariin kannattaa käyttää merestä nostettua eväkästä, ettei tulee sisäpuolelle ihmistä mato. Ellei sitten ystäväni tavoin toivo, että lapamato tulisi ja laihduttaisi. Kesäkuntoon loisella 2016 -projekti alkakoon. Tai siis ei ala. Osta merikalaa.

Suolaa siikafileet reilulla suolalla. Voi olla ihan tönkkösuolattukin, jos on suolaisen ruuan ystävä. Siinä tapauksessa kaikissa muissa aineissa kannattaa jättää suola minimiin. Tönkkösuolaushan syntyy vasta ajan kanssa, joten senkin voi tehdä edellisenä päivänä, kunhan kala on tuoretta. Vähempikin suola riittää, jos on kalanmaun suuri ystävä.

Osta hyvää hapanjuuritaikinaan leivottua ruisleipää ja leikkaa se pienenpieniksi kuutioiksi. Kypsennä kuutioita voissa niin kauan, että ne ovat rapeita. Laita ne talouspaperin päälle imeytymään. Tämän voi tehdä vaikka edellisenä päivänä.

Valuta kaprismarjat ja pistä ne paistinpannulle oliiviöljyn kera ja laita ne uuniin kypsyttelemään n. 16o asteeseen siksi aikaa, että ne ruskistuvat.

Leikkaa siika pieniksi paloiksi ja sekoita leipäkrutongin kalan kanssa. Sekaan voi laitta myös ihan hippasen mustapippuria ja hyvää oliiviöljyä.

Lotkauta creme fraiche vatkausastiaan, tirauta sekaan muutama tippa sitruunamehua, voit lisätä myös suolaa ja ihan ihan vähän valkopippuria. Vatkaa creme fraiche vaahdoksi. Vaatii aika lailla käsityötä, mutta laiska se töitään luettelee.

Tee creme fraiche-vaahdosta pieni pallero lautaselle ja levitä pallerosta osa lusikalla tartarin pohjaksi. Laita siihen kalaa, jossa on krutongit seassa. Ripottele päälle paahdetut kaprikset ja syö.

Chablis ei tämän annoksen kanssa häpeä. Eikä kyllä kunnollinen teutoonirieslingkään.

Siikatartar

Please enable Javascript, thank you.