Eksootillinen bataattikeitto

Keitot on kivoja ja jos oikein yrittää, niistä voi saada myös vähäkalorisia.

Tätä keittoa kannattaa tehdä iso kattilallinen. Samalla vaivalla ruokkii itsensä moneksi päiväksi.

Kuori ja leikkaa bataatti(t). Pilko varsiselleri, kuori ja leikkaa porkkanat, siivoa paprikat ja pilko ne. Kuori valkosipulinkynsiä.

Laita kaikki isoon kattilaan reiluun veteen. Palat ja lohkot saavat olla reilunkokoisia. Ei ole niin justiinsa. Keittoaikaa voi säädellä sen mukaan, että kaikki kypsyy.

Laita mukaan kiehuman juustokuminan siemeniä, suolaa, kurkumaa, tsilipalko tai pari. Juustokumina muuten haisee vähän hieltä.

Anna kiehua miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Kaiken olisi hyvä olla melkoisen pehmeää. Siirrä kattila liedeltä ja suurruuta sauvasekoittimella kaikki hienoksi sopaksi. Tässä kohtaa on hyvä antaa sellainen vinkki, että jopa kymmenen minuutin surruuttaminen voi olla tarpeen. Moni lopettaa sosekeiton soseuttamisen liian aikaisin. Perunan kanssa tietenkin kannattaa olla vähän tarkempi, ettei tee samalla liisteriä. Bataatin tärkkelys kestää aikamoisen sotkottamisen.

Laita sekaan kookosmaitoa ja ihan loppuvaiheeessa muutama tippa kala- tai osterikastiketta. Tarjoile lautasilla.

Sitten se kalorivaroitus: kookosmaidossa on energiaa, jos haluat laihtua, säästele sitä. Tai jätä kokonaan pois. Siinä tapauksessa soppa maistuu vain vähän enemmän kasviksilta.

Eksootillinen bataattikeitto

Please enable Javascript, thank you.